Viikko 8

Heippa!

Lyocell -neule pelastettu! Sain vedettyä purkautuneen langan neulalla toiselle puolelle, eikä ruhjetta enää pahemmin näy. Niinpä jatkoin sen käyttöä jo kolmatta viikkoa. Muutenkaan tämän viikon asuissa ei ole mitään, mitä ei olisi aiemmin jo täällä näkynyt. Polkadot -kietaisupaidan puin taas oletettavasti väärinpäin, ja edelleen toimii kyllä siten paremmin. Mutta ei täydellisesti, välillä meinaa kaulus ahdistaa kurkkua.

Viitan innostuin laittamaan päälleni lauantain kunniaksi, kun ilma ikkunasta näytti mukavan keväiseltä. Todellisuudessa jouduin viitassani keskelle talvimyrskyä, kun tuuli paiskoi vettä vaakatasossa. Sitä talvimyrskyä, josta mediassa oli varoiteltu jo monta päivää, ja jonka tietenkin kaikki muut olivat osanneet ennakoida. No, aina ei voi onnistua! Onneksi autoon oli unohtunut kaulaliina, niin sain edes vähän apua tilanteeseen.

Sellaisen huomion tein, että koska otan kuvat yläviistosta, kroppani saa hieman venähtäneet mittasuhteet. Vaikka selkäni on pitkä, se ei kuitenkaan ole niin pitkä, miltä se kuvissa näyttää. Huomasin nimittäin, että nuo boyfriend -farkut, jotka ovat normaalivyötäröiset ja minullakin melkein napaan saakka, näyttävät kuvissa aivan matalavyötäröisiltä. Mielestäni myös jalkani näyttävät kapoisemmilta. Niinpä yritän nyt ottaa kuvat enemmän kohtisuorassa ja saada fiksattua peilin ylemmäs.

Lyocell-neule - H&M - 16 eur - 01/2020

Slim boyfriend-farkut - Zara - 20 eur - 01/2020

Biker takki - H&M - 23 eur - 10/2018

Lämminvuoriset kengät - Zign - 54 eur - 08/2019

Pilkkupaita - Gina Tricot - 8 eur - 03/2018

Mustat farkut - BIK BOK - 45 eur - 10/2019

Biker takki - H&M - 23 eur - 10/2018

Clutch - Mango - 10 eur - 11/2015

Lämminvuoriset kengät - Zign - 54 eur - 08/2019

Puuvillaneule - H&M - 25 eur - 09/2019

Mustat farkut - BIK BOK - 45 eur - 10/2019

Villakangasviitta - Zara - 100 eur - 11/2014

Nahkalaukku - Mango - 50 eur - 09/2019

Lämminvuoriset kengät - Zign - 54 eur - 08/2019