Viikko 22

Kesä on täällä!

Asuja on tällä viikolla tarjolla kolme, vaikka oikeasti siinä on neljän päivän vaatteet. Käytin nimittäin kaksi päivää putkeen ekana näkyvää asua. Viime viikolla ei takkia tullut enää käytettyä. Osittain siksi päädyin laittamaan jalkaani tekonahkajoggersit, joiden kanssa on hankala yhdistää takkia. Yksinkertaisesti, en ole keksinyt minkälainen takki kaveriksi sopisi. Huomasin kyllä jo nyt, että päivän lämmetessä housuista tulee aika tukalat, tilanne on pahimmillaan lähes sama kuin Frendien Rossilla nahkapöksyissä. Joten ihan hirveän pitkälle kesään näitä ei varmaan voi käyttää.

Yhdistin kahtena päivänä joggerseihin cropatun t-paidan, ja visualisoin tuon paidan kesällä korkeavyötäröisten farkkujen kanssa. Farkut joko suorilla lahkeilla tai mom jeans-tyyppiset. Ne farkut tuntuvat vain olevan kiven takana. Kauemmin blogia lukeneet tietävät, että olen metsästänyt farkkuja kuukausikaupalla, kun mitkään eivät ole juuri täydelliset.

Tuo vihreä mokkalaukku on ihana, ja jotenkin sen sävyinen, että se käy kaapissani mihin vain. Nyt en ole kuitenkaan pitkään aikaan sitä käyttänyt, koska tuntuu, että sen hihna on hyyyyyyvin pitkä. Todellisuudessa se on ihan normaalimittainen, mutta nykytrendi suosii lyhyempää ketjua, johon silmäkin on tottunut siinä määrin, että tuollainen lantiolle asettuva laukku vaikuttaa liian pitkältä. Askartelin siitä hieman ketjua pois, ja nyt olen taas kuin vastarakastunut. Ja jos kovin muodikkaaksi heittäydyn, pystyn vetämään ketjun myös kaksin kerroin, ja kantamaan laukkua kainalon alla. Säästin kuitenkin ketjun, silla en ole lainkaan varma, että trendi kestää niin kauan kuin tuo laukku. Pistin muuten ohjeet tästä askartelusta Instagramiin tarinoiden puolelle (@styletive).

Viimeinen asu on muistaakseni aivan identtinen sen asun kanssa, jota poikkeusoloissa mallailin (täällä). Eli mekko pääsi käyttöön ensimmäistä kertaa, ja tuntui tosi kivalta ja ilmavalta. Tosin lähes mikä vain olisi tuntunut ilmavalta, jos olisi hikoillut tekonahkahousuissa kolme edellistä päivää.

Cropattu röyhelöhihainen t-paita - Zara - 16 eur - 05/2020

Tekonahkaiset joggersit – 25 eur – 03/2020

Vihreä mokkalaukku - Zara - 20 eur - 01/2019

All Star Ox Leather Monochrome – Converse – 60 eur – 08/2019

Lyocell-neule - H&M - 16 eur - 01/2020

Tekonahkaiset joggersit – 25 eur – 03/2020

Kello - Tommy Hilfiger - 55 eur - 05/2018

Laukku - LV - Lahja - 05/2019

All Star Ox Leather Monochrome – Converse – 60 eur – 08/2019

Sininen kukkaleninki - KappAhl - 12 eur - 11/2019

Kello - Tommy Hilfiger - 55 eur - 05/2018

Nahkalaukku - Mango - 50 eur - 09/2019

All Star Ox Leather Monochrome – Converse – 60 eur – 08/2019