Viikko 16 - Year 2017 restyled

Nyt hypätään vuoteen 2017!

Etsiessäni kaapista vuoden 2017 vaatteita, totesin että lähes kaikki on ovat niistä aika perusjuttuja. Ei mitään kovin villiä tai värikästä. Hurjimpia olivat yksi oranssi ja yksi punainen paita, joista ainakin oranssi on näkynyt täälläkin jo useampaan kertaan.

Tämän viikon vaatekokeiluista jäi fiilis, että kun liikkumavapaus koittaa, bleiseri on ensimmäinen asia minkä puen päälle. Kaapissani vaikuttaa olevan vaikka mitä kivoja versioita, joita olen ikävästi laiminlyönyt tänä vuonna. Toisena huomiona tein sen, että tarvitsen kipeästi uudet korottomat avokkaat. Kuvissa näkyvien harmaiden kenkien mokka on jo sen verran värjäytynyt, että niitä ei pysty enää pelastamaan.

Tummanharmaat housut - H&M - 15 eur - 06/2017

Täälläkin jo aiemmin näkyneet fiksut housut. Myöskin vanhimmat omistamani housut! Nämä ovat siitä mainiot, että ne tuntuvat verkkareilta jalassa, mutta näyttävät puvun housuilta. Niissä on myös piilovetoketjulliset taskut, jotka ovat osoittautuneet käteviksi. Samaan aikaan näiden housujen kanssa ostin persikan värisen neuleen, jossa oli röyhelöiset olkapäät. Ne sopivat yhteen kuin nenä päähän, mutta neule on sittemmin siirtynyt parempaan kotiin. Housuja olen käyttänyt myös mustan tiukan trikoopoolon kanssa, sekä erilaisten hyvin laskeutuvien puseroiden seurana. Viime kesänä minulla oli nämä eräissä häissä mustan satiinipaidan ja pinkin jakun kanssa.

Vaaleanpunainen bleiseri - H&M - 12 eur - 09/2017

Pidän tämän bleiserin mallista ja väristä, mutta en niinkään materiaalista. Käytän tätä tasaisin väliajoin ja joskus mielessä on käynyt myös tästä luopuminen. Mutta aina kuitenkin tulee tilanne, jolloin tämä löytää päälleni.

Ohut puuvillapaita - H&M - 10/2017 - 8 eur

Tuntuu melkein tyhmältä ottaa tähän valkoinen kauluspaita, koska ne ovat niin ajattomia. Tässä yksilössä miellyttää erityisesti safarihenkeä tuovat isot taskut. Kultaiset napit ovat myös kiva yksityiskohta.

Vaaleanpunainen bleiseri - H&M - 20 eur - 10/2018

Tähän asuun yhdistin kaikki. Samaisena vuonna olen hankkinut näköjään toisenkin vaaleanpunertavan bleiserin. Tämä tosin on malliltaan hieman skarpimpi. Myös t-paita on samaiselta vuodelta, mutta se tuskin ansaitsee erityismainintaa, koska on todellakin vain ihan simppeli t-paita.