Iisit hoito-ohjeet neuleille
Styletive <3 neuleet. Näin me hoidamme niitä.
Suosittelemme valitsemaan neuleita, jotka on valmistettu pääosin luonnonmateriaaleista. Tällöin niiden hoito on mutkatonta. Joukossa voi olla tekokuitua jonkin verran, joka parhaimmillaan parantaa neuleen ominaisuuksia. Sellaiset neuleet, joissa on useita materiaaleja pieniä määriä kutakin, kannattaa jättää hyllyyn. Mutta esimerkiksi 70 % puuvillaa ja 30 % polyamidia toimii vielä oikein hyvin!
Tuuletus
Erilaisista villoista tehdyt neuleet raikastuvat tuulettamalla, niitä on turha pestä kovinkaan usein. Mikäli rinnuksille tippuu ruokaa, toki neule on silloin hyvä pestä. Mikäli et saa aikaiseksi jokaisen käytön jälkeen viedä sitä ulos henkarissa, jätä neule väljästi makaamaan vaatetuolillesi (tai mikä sinulla onkaan vaatteiden välivarasto) heti käytön jälkeen. Emme suosittele vaatteen myttäämistä mihinkään.
Pesu
Neuleen voi pestä käsin tai villapesuohjelmalla koneessa. Paras lopputulos syntyy villalle tarkoitetulla pesuaineella ILMAN huuhteluainetta. Huuhteluaine täyttää materiaalin huokosia, eikä se ole hyvä neuleelle pitkässä juoksussa.
Kuivaus
Neule kannattaa levittää kuivaustelineelle vaakatasoon, kunnes se on enää hieman kostea. Silloin sen voi ripustaa henkariin tai kuivaustelineen paksummalle reunapuulle. Erityisesti puuvillaneuleisiin saattaa jäädä telineen naruista raitoja, mikäli niiden antaa kuivua loppuun saakka samalla paikalla. Jos taas ne ripustetaan märkänä henkariin, lopputulos on venynyt.
Säilytys
Siististi ja ilmavasti viikattuna. Jotkut kevyet neuleet kestävät säilytyksen henkarissa, raskaammat venyvät erityisesti olkapäistä. Mikäli neule viedään pidempiaikaiseen säilytykseen, esim. kellariin, ympärille voi kääräistä sanomalehden (tai silkkipaperia, jos on oikein hyvin varautunut) ötököitä karkottamaan. Tätä ennen kuitenkin pesu ja erittäin huolellinen kuivaus.
Nypynpoisto
Myös luonnonmateriaalista tehty neule nyppyyntyy, mutta se on hallittavissa. Erityisesti kasmirneuleet nyppyyntyvät heti alkuun, kunnes lyhyemmät kuidut ovat poistuneet neuloksesta. Nypyt saa pois kätevästi villakammalla tai kasmirkammalla. Näitä on erilaisia, mutta toimintaperiaate sama.
Kokeilimme testimielessä kolmesta eri materiaalista tehtyyn neuleeseen kamman tehoa. Käytössä oli kaksi eri kampaa, Balmuirin ja Makian versiot. Balmuirin kampa tuntui miellyttävämmältä käyttää, mutta 95 % villaneuleesta Makian kampa poisti nukat paremmin. Varmasti kumpi vain olisi ajanut asian!
100% kasmiria oleva neule oli helppo saada nypyttömäksi. Kammalla vedettiin tasaisia vetoja neuloksen suuntaisesti.
Sekoiteneule, jossa on 42% puuvillaa, 26% akryylia, 25% polyamidia, 4% villaa ja 3% elastaania, totteli myös kampaa jossain määrin. Kyseisen neuleen materiaali on lähtökohtaisesti röpelöisempää ja kammalla täytyi rapsuttaa pienin vedoin, jotta nypyt lähtivät. Neuleen yleisilme oli siisti kampaamisen jälkeen, mutta myös vanuneempi. Koska materiaali oli tosiaan röpelöistä jo lähtökohtaisesti, kampa tasoitti myös tätä materiaalin ominaista röpelöä. Pohdimme myös, voiko kampa rikkoa materiaalin elastaania. Suosittelemme siis pitäytymään pääosin luonnonmateriaaleista tehdyissä neuleissa.
95% lampanvillaa ja 5% kashmiria oleva neule oli kerryttänyt itseensä vähäisen määrän pieniä ja kovia nyppyjä. Nypyt lähtivät, mutta kampaaminen vaati hieman enemmän voimaa kuin kasmirneuleen tapauksessa.
SImple as that. Neuleet pysyy siistinä mutta niiden hoito ei tarvitse maagisia kykyjä!